Uratarinat

Monet työntekijämme ovat aloittaneet pesulasta ja edenneet urallaan esimerkiksi työnjohtajiksi tai asiakaspalvelun asiantuntijoiksi. Tuemme työntekijöitämme oman ammattitaitonsa vahvistamisessa ja tarjoamme monipuolisia koulutuksia.

Esimiehen rooli ja vastuu Purossa

Esimiestyössä tavoitteena on jatkuva parantaminen

Marttiina Korpelainen on noin kymmenen vuoden työurallaan edennyt leikkaustekstiiliosaston lähiesimieheksi. Uudet haasteet ja koulutusmahdollisuudet motivoivat kehittämään sekä yrityksen toimintoja että omaa osaamista.

Lue lisää

Tekstiilihuoltajan työssä on aina jotain uutta opittavaa

Kun tekstiilihuoltaja Kerli Asplund oli tulossa töihin pesulaan, hän kuvitteli itsensä silittämässä ja pesemässä pyykkiä pikku pesukoneella. Edessä olikin pitkä ura monipuolisessa ja vaihtelevassa työssä.

Lue lisää
Tekstiilihuoltajan työ Purossa
Kesätyöntekijän kokemuksia Purossa

Riikka on usean kesän kesätyöntekijä

Puro tarjoaa joka vuosi kesätyöpaikkoja nuorille ja esimerkiksi opiskelijoille sopivia osa-aikatöitä. Yksi Puron kausityöntekijöistä on ammattikorkeakoulussa opintojaan tekevä Riikka.

Lue lisää

Harjoittelun kautta pääsen tutustumaan suomalaiseen työelämään

Puro Tekstiilihuoltopalvelut tarjoaa määräaikaisten kausitöiden lisäksi mahdollisuuksia esimerkiksi opintoihin liittyviin harjoitteluihin. Haluamme olla vastuullinen työnantaja ja tarjota harjoittelupaikkoja mahdollisuuksiemme mukaan. 

Lue lisää
Harjoittelija työssä Purossa